Kiltalaiset etäsotilasmarssilla

Globaalin koronaviruspandemian pysäytettyä tilapäisesti massatapahtumat ja maanpuolustuskoulutuksen Suomessa, päätti armeijatavaran erikoiskauppa Varusteleka järjestää korvaavaa toimintaa harjoitusnälkäisille. Varustelekan Etäsotilasmarssi järjestettiin viikonloppuna 25.-26.4.2020, ja Suomenlahden merivartiokilta osallistui tapahtumaan omalla osastollaan, jonka suorituksesta kirjoitan tässä lyhyen omakohtaisen selostuksen. Marssin idea oli valita omavalintainen reitti erillään muista kansalaisista ja suorittaa se käskettyinä päivinä käsketyssä varustuksessa. Näin olisi mahdollista jatkaa harjoitustoimintaa poikkeusoloissa ilman altistusta taudinaiheuttajille.
Viralliselle suoritukselle oli muutamia reunaehtoja: marssittava matka ja kolme eri osallistujaluokkaa. Matkat olivat joko 25km tai 50km, joista Task Force SLMVK valitsi luonnollisesti pidemmän. Jokaisessa luokassa piti olla vähintään 10kg kantamus koko matkan ajan. Muutoin luokat vaihtelivat päällä olevan varustuksen osalta: siviililuokassa vapaa varustus, sotilasluokassa univormu sekä varsikengät ja koronaluokassa univormun lisäksi kaasunaamari kasvoilla kävellessä. Kolmihenkisestä partiostamme riitti osallistuja jokaiseen luokkaan, minä itse osallistuen sotilasluokkaan.

Valmistautuminen

Reittivalinta kohdistui pääkaupunkiseudulla kiertävään Reitti 2000:een, jonka kokonaispituudesta 54km soveltui marssin tarkoitukseen. Lähtö ja maali tulisivat molemmat olemaan Espoon Luukissa, ja reitti kiertäisi Nuuksion kansallispuiston Lakiston, Salmijärven, Solvallan ja Kunnarlan kautta. Koko matka olisi merkattua, joten navigoinnille ei olisi erityistä tarvetta. Reitti sisältäisi korkeusvaihteluita, päällystettyä sekä päällystämätöntä tietä ja vähänlaisesti ihmiskontakteja. Matkalla tosin tuli vastaan muutamia samalle marssille osallistujia, mikä oli positiivinen asia.

Etämarssin reitti

Kovin kummoista marssikunnon kohotusta ei ehtinyt kuukaudessa toteuttaa. Jos marssilla jäisi fysiikassa uupumaan, se olisi vain korvattava henkisellä resilienssillä. Varsikenkiä ei myöskään tarvinnut koekävellä, sillä perinpohjaisesi sisäänajettuihin kenkiini saattoi luottaa sataprosenttisesti. Muutama pidempi juoksulenkki ja panostus kehonhuoltoon saivat riittää valmistautumiseksi.

Sotilasluokkaa varten löytyi soveltuva univormu sekä Berghausin sotilasrinkka. Varustuksen kantavana ideana oli yhden vuorokauden majoittumisvalmius, mikäli marssilla tapahtuisi keskeytys, ja apua tai marssikunnon palautumista olisi odoteltava luonto-olosuhteissa. Vaadittu kymmenen kiloa täyttyi makuupussilla, laavukankaalla, trangialla, retkimuonalla, lämpövaatetuksella sekä työkaluilla. Tämän lisäksi varasin viisi litraa vettä juomarakkoon ja kahteen kenttäpulloon. Rintatelakkaan kiinnitetyn ensiapupakkauksen ja yleistaskun myötä varustuksen kokonaispaino nousi lähemmäs kuuttatoista kiloa, mikä veden kulumisenkin myötä säilyttäisi kokonaispainon yli kymmenessä kilossa.

Marssin ensimmäinen puolisko

Matkaan lähdettiin Luukista kello 10:30 lauantaina. Ensimmäisen tunnin jälkeen pidimme varusteiden säätö- ja energian tankkaustauon, minkä jälkeen suoritus alkoi toden teolla. Sää pysytteli kuivana koko päivän ja pilvettömänä iltapäivään asti, lämpötilan pysytellessä reiluissa keväisissä plussalukemissa: unelmasää siis marssimiseen. Matka oli jaettu kahteen osaan, ja puolivälin kohdalla tarkoituksena oli pitää pidempi ruoka- ja huoltotauko. Muutoin taukoja pidettiin tarpeen ja jaksamisen mukaan.

Ensimmäisellä puoliskolla ei tapahtunut juurikaan merkittäviä sattumuksia tai vastoinkäymisiä. Merkittyä reittiä oli helppo edetä, vaikka parissa kohdassa merkkien välinen etäisyys aiheutti muutaman sadan metrin harhalenkkejä. Kokonaismatkasta korkeintaan kaksi kilometriä olivat turhaa kävelyä. Ensimmäinen puolisko sisälsi vaihtelevaa alustaa asvaltoidusta kävelytiestä hiekkatiehen ja metsäpolkuun. Reitti kulki Lakiston kautta Salmijärvelle, jossa pidimme puolivälitauon. Saavuimme kääntöpisteeseen hieman aikataulusta jäljessä. Taivas tiputteli tässä vaiheessa muutaman räntäpisaran, mutta mistään sateesta ei voinut puhua.

Vaikeudet alkavat

Juuri ennen ruokataukoa vasemman jalan neljäs varvas alkoi osoittaa merkkejä hiertymisestä kengän kärkeä vasten. Ongelma oli ennakoimaton ja uusi, mutta odotin huoltotauon korjaavan asian. Matkan jatkuessa kävi nopeasti ilmi ongelman paheneva laatu, mikä söi turhaan motivaatiota ja aiheutti epäsymmetrisen askelluksen. Jatkettava oli siis hammasta purren.

Mäkinen maassto

Ennakoitua hitaampi siirtyminen ja pidempi puolivälitauko veivät mahdollisuuden ehtiä ennen pimeää maaliin, mikä ei sinänsä aiheuttanut ongelmia, mutta opetti paljon marssiaikataulujen suunnittelusta. Varvas oli edelleen kipeä, mutta maltilliseen kipuun turtuminen ja puolivälin saavuttaminen kannattelivat askelta. Nyt ei ollut enää mahdollista kääntyä takaisin, lyhyempi matka olisi kävellä maaliin asti. Toispuoleinen askellus aiheutti kuitenkin sen, että nyt myös oikean jalan sama varvas alkoi hangata ja kipeytyä. Vauhdin ylläpitämiseksi otin suosiolla 400mg ibuprofeenin, koska pidin toimintakykyisenä maaliin saapumista suurempana ansiona kuin tyylipisteiden keräämistä puhtaalla suorituksella.

Kilometrit 25-40 olivat henkisen puolen kannalta mielenkiintoisia, koska vaikka ongelmia reitin seuraamisessa ei ollut, niitä alkoi kehitellä itse päässään. Vaikka etenimme suunnitellusti, tuntui kuin mitään edistystä ei olisi tapahtunut ja 35 kilometrin ”checkpoint” oli koko ajan vielä muutaman kilometrin päässä. Kyseinen marssiosuus sisälsi lisäksi Haukkalammen alueen läpi siirtymisen, mikä sisälsi paljon vaikeampikulkuista maastoa ja Nuuksiolle ominaisia jyrkkiä korkeudenvaihteluja. Henkinen aallonpohja iski, kun päivän jo käännyttyä illaksi osuimme erittäin jyrkän kallion eteen, josta ei ollut mitään ennakkotietoa. Olimme siis kenties kauimmaisessa pisteessä maalista linnuntietä, pimenevässä illassa, vaikeassa maastossa ja varpaiden koko ajan muistutellessa itsestään. Tilannetta tuumatessa vieressä ollut pehmeä sammalmätäs kutsui jo asettumaan yöksi makuulle…

Itku ei tunnetusti auta markkinoilla, ja vielä vähemmän siitä on apua Nuuksion takametsissä. Mäen ylityksen jälkeen saavuimme aika pian Haukkalammen tuttuun ympäristöön ja siitä Haltian luontokeskuksen alueelle, mikä nostatti jälleen motivaatiota. Nyt oli tarkka tieto omasta sijainnista ja jäljellä olevasta matkasta: hengähtämään ei päässyt, mutta tiesi ainakin etenevänsä. Haltian alueella vastaan tuli myös ainakin parinkymmenen taistelijan osasto, jotka olivat samaa marssia suorittamassa. Ystävällinen kohtaaminen lisäsi jälleen motivaatiota, ja askel keveni taas hieman. Haltia-Pirttimäen siirtymä sujui pimenevässä illassa monotonisesti autopilotilla tiheää metsää halkovaa hiekkatietä pitkin. Tässä vaiheessa osasto hajosi enimmillään muutaman sadan metrin matkalle, ja varmuuden vuoksi oli jo siirryttävä otsavalojen käyttöön.

Kun metsänpeitto jo uhkasi osallistujia, pääsimme ulos tiheimmästä ja pimeimmästä marssiosuudesta. Koko osasto koki moraalinosteen, kun Pirttimäestä käännyttiin pohjoiseen Luukin suuntaan. Jäljellä oli alle kymmenen kilometriä asvaltoitua ja valaistua tietä, ja vaikka jalkapohjien kipu oli jo silkkaa tuskaa, viimeiseen pyrähdykseen lähdettiin hyvällä rytmillä. Ylpeys kulki kuitenkin jälleen lankeemuksen edellä, ja Bodomintieltä Nettaan suuntaan käännyttäessä askel lahosi nopeasti lyhyessä ajassa. Kova alusta ei säästellyt jalkapohjia lainkaan, ja vaikka vettä luuli juoneensa tarpeeksi, nestehukka alkoi kylmettää kehoa nopeasti. Osasto hajosi jälleen allekirjoittaneen joutuessa pitämään toistuvia taukoja, vaikka matkaa oli enää jäljellä muutama kilometri. Neljä viimeistä kilometriä olivat pelkkää selviytymistä, kun tavoitteeksi asetettu 50km tuli täyteen jo matkalla.

Maalissa

Harvoin kokee samanlaista helpotusta, kun tajuaa 54 kilometrin marssiurakan päättyneen. Suoritettiinko marssi vaaditusti? Kyllä. Oltiinko perillä valmiita seuraavaan käskettyyn tehtävään, kuten sotilasmarssin idea on? Itse en ollut. Tässä mielessä marssitaito osoittautui omalta osaltani puutteelliseksi ensisijaisesti kunnon puolesta, mikä on toki korjattavissa fyysisillä harjoitteilla. Olo olikin ylpeyden sijaan lähinnä helpottunut, kun aamuyöstä pääsi takaisin kotiin. Ennen ajomatkaa Luukista varmistin olevani toki ajokunnossa, enkä nukahtaisi rattiin. Kotona toteutin nopean kehonhuollon ja suihkun kautta pääsin ansaitulle levolle.

Marssi tuntui aktiivisesta huoltamisesta huolimatta lihaksissa melkein viikon, ja ongelmavarpaista alkoi molemmista irrota kynnet. Vaikka täysiä tyylipisteitä ei marssista päässyt lunastamaan, toimikoon menetetyt varpaankynnet osoituksena siitä, että ainakaan ei annettu periksi. Task Force SLMVK kuittasi suorituksestaan myös Varustelekan viralliset suoritusmerkit, ja ehkä näiden kantaminen hihassa saa seuraavan Etäsotilasmarssin sujumaan jouhevammin.

-JJ