Maanpuolustuskiltojen liitto ry on päivämäärällä 4.6.2018 myöntänyt pronssisen kiltaristin Aino Auviselle ”tunnustuksena maanpuolustuskiltojen päämäärien hyväksi tehdystä ansiokkaasta työstä”.
Suomenlahden merivartiokilta järjesti jäsenilleen koulutuspäivän Porkkalan merivartioasemalla lauantaina 26.5.2018. Sää suosi ja porukka oli hyvällä fiiliksellä mukana. Vartioston tuki oli erinomaista! Aamupäivällä harjoiteltiin pelastautumista ja pelastamista. Iltapäivällä oli vuorossa alusesittelyt…
Meripuolustuspiirin kurssilla Sinisen Reservin Ampumapäivä 2, Upinniemessä 5.5.2018, järjestettiin Sinisen Reservin kiväärikenttäammunnan mestaruuskilpailut. Suomenlahden merivartiokilta otti kilpailussa kolmosvoiton. Kuvassa voittajajoukkueen kolmikko Keijo Lampinen, John Eloranta ja Tero Karjalainen
Hallinnoi suostumusta
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.