Vuosi 2022 on nyt takana, joten on aika hieman muistella menneen vuoden tapahtumia ammunnan osalta. Menneenä vuonna killan ampumajaos tarjosi ammuntaa harrastaville kiltalaisille harjoituksia, kursseja ja tapahtumia. Pääpaino oli pistoolilla ammuttavissa harjoituksissa, joita täydennettiin kivääriharjoituksilla. Harjoituksissa ammuttiin perinteistä ammuntaa 25 metrin pistooliradalla ja 100 metrin kivääriradalla, sekä sovellettua reserviläisammuntaa.

Kinkkukisan pistooliammunta
Kinkkukisan pistooliammunta

Kivääriharjoituksissa, joita järjestettiin Mäntsälän Hirvihaarassa, harjoiteltiin Sinisen Reservin järjestämiin kilpailuihin. Harjoittelu tuotti tulosta, koska jokaisesta kilpailusta, johon osallistuttiin, saatiin myös mitalisijoituksia. Kiltalaisten taidot Sinisen Reservin kauden päättävään kolmiasentoammuntaan hiottiin huippuunsa kiltalaisille järjestetyllä kiväärikurssilla, mutta valitettavasti Sinisen Reservin viimeinen kilpailu jouduttiin perumaan ja mitalit jäivät odottamaan kiltalaisia seuraavaan vuoteen.

Kursseja järjestettiin kiväärikurssin lisäksi kaksi pistoolikurssia. Ensimmäinen pistoolikurssi oli jo kolmatta kertaa järjestetty pistooliammunnan peruskurssi, jossa harjoiteltiin pistooliammunnan perusteet alusta alkaen osa-alue kerrallaan. Toisella pistoolikurssilla tutustuttiin sovellettuun reserviläisammuntaan. Lyhyen perusteiden harjoittelun jälkeen siirryttiin suoraan asiaan, eli ampumaan lajin säännönmukaisia pitkiä rasteja.

Pienoiskivääripika-ammunta
Pienoiskivääripika-ammunta

Vuoden päätti jo perinteeksi muodostunut kinkkukilpailu. Kaikkiaan kilpailtiin kolmessa eri ”lajissa”. Kinkusta kisattiin 100 metrin radalla ammutussa viiden laukauksen kasa-ammunnassa. Muita lajeja olivat 25 metrin pistooli ammunta ja pienoiskivääripika-ammunta. Kaikki kolme pääpalkintoa vei ylivoimaisesti Samuel Juntunen. Samuelin kinkun voittanut tulos tuli .308 Tikalla ammutulla 21,51 mm kasalla. Parhaat palkinnot veivät parhaat ampujat, mutta kukaan osallistuja ei lähtenyt kotiin ilman palkintoa tai pokaalia.

Vuosi 2022 saatiin toteutettua pääosin suunnitelmien mukaan ja tavoitteisiin päästiin. Uudelle vuodelle 2023 on odotettavissa lisää ja vieläkin monipuolisempaa tarjontaa ammunnan osalta kiltalaisille. Ampumajaos toivottaa kaikki kiltalaiset lämpimästi mukaan toimintaan myös vuonna 2023.

Kiitos vielä kaikille ampumatoimintaan osallistuneille!